Tämä on Hymyn (spicedonnan simply my smile) sekä Teten (tosselin tosi tolkuton) reeniblogi. Ohjaa päätti ottaa näin syksyn edetessä rutistuksen reenirintamalla, ja toivoo tämän olevan apuna muistamisessa ja kiemuroiden pohtimisessa. Ei kun reenaamaan. :)

perjantai 10. syyskuuta 2010

10.9.2010 Esineruutu ja Tottis

Käytiin tekkee esineruutua.

Hymy: Puussa odottaen ja esineiden viennin nähden(aika eleettömästi yritin esineet pudottaa ettei nää mihin kohti tippuvat), kolme esinettä: vas. laita, keskelle ja oik. laita. Seuruutuksella ruudulle, ja aloitettiin vas. laita. Hyvin löys kaikki esineet, hyvällä etsintä motivaatiolla. Oikein mallikasta. :)

Tete: Teten neljäs esineruutu reeni. Puussa odotelle, mie innostaen kävin nakkaamassa esineet (3) ruutuun ja sen jälkeen heti neiti puusta ja lähetys ruudulta. Paljon on neiti kehittynyt, etsi hienosti, ja löys kaikki kolme vain sillä yhdellä näkö ärsykkeellä. Toki toi ne maijalle yks kerrallaan. ;) Siitä se lähtee!

Sen jälkeen sitten tottista puiston viereisellä pikkukentällä.

Hymy: Ekaksi paikallaan olo, ohjaaja piilossa. Hyvin meni, ohjaaja pysty lunttaamaan kun piiloesteessä oli minimaalisen pieniä rakoja, mistä näki esteen toiselle puolelle. Levollisesti makasi . Aika oli jonkun 2 minuuttia. Sen jälkeen hienoja seuraamis pätkiä pallopalkalla. Hyvä motivaatio, skarppius ja iloa. Vähän pittää hijoa tuota täyskäännöstä sinne oikeeseen suuntaan, kun nyt ollaan tehty sitä sinne vääräänsuuntaan mikä tosin on tokossa sallisttua... Liikkeestä istumista taakse palkkauksella. Tosi jees. Sitten vielä kaukokäskyjä, jotka ok. Ja tietty palloleikkiä.

Tete: Perusasentoa ja seuraamista namilla, innokasta innokasta. Pari perusasento-maahan-istu; ok. Sitten otettiin patukka leikkiä ja seuraamista sillä. Hienoa. Ja pysyi vähän se oikea paikkakin jo. :)Tässä onkin sitten sitä intoa enemmänkin. :D Sitten otettiin noutokapulan pitämistä, kantamista ja tuomistakin. Hyvin pitää ja kantaa ja tuokin. Pitää vaan keksiä miten opetan se luovutus asennon.. Tosi hyvät reenit Tetelläkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti